Päiväkorennot

Päiväkorennot (lat. Ephemeroptera, eng. ephemerids, mayflies, upwinged flies, olives, aikuinen päiväkorento eng. spinner)

Päiväkorentoja tavataan suomessa n. 60 lajia. Aikuisena yleensä pieniä ja hentoja, purjeen tapaan pystysiipisiä korentoja. Niillä on 2 tai 3 aikuisena jopa ruumista pidenpää peräsukasta; toukilla peräsukset yleensä ovat lyhyemmät.

Päiväkorentojen merkitys perhokalastuksen kehityksessä on suuri, koska nykymuotoisen perhikalastuksen "kehtona" pidetään Englantia, jonka kalkkivirroilla päiväkorennot ovat taimenten lienet yleisin saalishyönteinen. Suomessa päiväkorentojen merkitys on huomattavasti pienempi. Kuitenkin suuri osa tunnetuista perhoista jäljittelee juuri päiväkorentoja. Sellaisia ovat mm. March Brown, Greenwell's Glory, ja nymfi Pheasant Tail.

Päiväkorennon toukka on vesieläin, joka elää vedessä noin vuoden ennenkuin nousee pinnalle muodonmuutokseen. Päiväkorennot elävät suurimman osan elämästään veden alla ja kehittyneestä päiväkorennon toukasta nymfistä on saanut nimensä nymfikalastus.

Noustuaan pinnalle nymfi luo nahkansa ja ryömii siitä subimagona, eli esiaikuisena. Siitä se lentää rannalle lehvistöihin luomaan nahkansa vielä kerran, muuttuakseen lisääntymiskykyiseksi, eli imagoksi. Päiväkorento ei aikuisena syö, eikä elä välttämättä kuin päivän, eli lisääntyy ja kuolee. Päiväkorentonaaras kuolee yleensä veden pinnalle heti munittuaan; koiras kuolee usein maalle pariutumisen jälkeen. Tätä naaraan vaihetta voidaan jäljitellä perholla, jonka siivet ovat levällään veden pinnassa ja joka hyvin pienellä alaosasta leikatulla häkilällä varustettuna kelluu runkoa myöten pintakalvossa, eli tavallista syvemmällä.

Kun nymfi on noussut pintaan ja kuoriutunut esiaikuiseksi, se ajelehtii pitkiä matkoja kuivatellen siipiä, ennenkuin lähtee lentoon. Tämä vaihe on saanut eniten huomiota klassisessa perhokirjallisuudessa.

Läheskään kaikki nymfit eivät ui niin aktiivisesti, että niitä olisi mielekästä perhoilla jäljitellä, vaan osa toukista elää kivien koloissa, vesikasveissa ja pohjassa.

Eräs mielenkiintoinen, mutta vähän jäljitelty päiväkorennon vaihe on nahkaa pinnassa luova nymfi. Nahan luonti voi nymfille joskus tuottaa hyvin suuria vaikeuksia. Tässä kuoriutumisvaiheessa (hatching dun) pinta- ja uppoperhokalastus kohtaavat toisensa.

Päiväkorennon väreistä

Nymfeillä on tummahko ja läpinäkymätön keskiruumis, eli thorax. Takaruumis on usein vihertävä ja läpikuultava. Nymfi kannattaa painottaa.

Esiaikuinen on pieni himmeä  pystysiipinen, jonka ruumiin väri on kellanvihreä, oliivi tai ruskea ja siivet ovt vaaleanharmaat, ruskeat tai sinimustat.

Aikuinen eli imago, joka on pudonnut siivet levällään kuolleena vedenpintaan (eng. spent spinner), on yleensä läpikuultava thoraxia eli keskiruumista lukuunottamatta, joka on yleensä tummanruskea. Siivet ovat yleensä kirkkaat ja peräsukaset pitkät.

Koukkukokona päiväkorentojäljitelmissä käytetään kokoja 16-12. Järvillä elävää suursurviaista voidaan jäljitellä myös suuremmilla sidoksilla, eli koukkukoolla 10-8. Kaikissa vesiperhosen olomuodoissa pätevät nämä samat koot.